Harmaa oli joskus lempivärini

...mutta ihmiset muuttuu. Ja niiden mielipiteet.

Minulla on täällä yhdenasuttavassa vuokraluukussani lemmikki. Sen nimi on Tomi ja se on 21-vuotias. Tämä lemmikki ei vaadi aikaisia aamuherätyksiä pissalenkkien muodossa, mutta töissä se käy, joten ensimmäisen kerran avasin silmäni tänään joskus kuuden jälkeen aamulla. Uudelleen nukahtaminen ei sitten tullutkaan kysymykseen ennen kuin vasta puoli kahdeksan maissa, mutta tokihan juuri silloin joku kohtasi vastustamattoman kutsumuksen hyppelehtiä neljätoista kokoa liian isoilla maihareilla rappuset kutoskerroksesta ihan alas asti. Luovuin toiveista leijailla takaisin unilinnoihin ja päätin hemmotella itseäni höyryävällä suihkulla. Suureksi harmikseni oveeni liimatusta "ei mainoksia" -tarrasta puuttui tarkentava lisäys "ei edes niitä hengellisiä", ja ne kirotut jehovantodistajat saivat kunnian keskeyttää sitten senkin yrityksen nauttia kiireettömästä lauantaiaamusta.

Ilma ulkona on harmaampi kuin collegehousuni, ja viimeaikaisten havaintojeni mukaan autoni maalipinta edustaa samaa värimaailmaa, joten olin itseni kanssa hyvin yksimielinen siitä, ettei se punaviinipullo ole kaiken tuon harmauden arvoista. Ehkä niistä mamman pakastimesta sosialisoiduista pippuripihveistä voidaan tänään nauttia ilmankin!

Tältä näytetään tänään.

Yksi lempparimekoistani. Harmaa, ylläri.

Olen sen laatuinen tekniikan ihmelapsi, että annoin uuden telkkarinikin levätä eteisessä pahvilaatikossaan päivätolkulla odottamassa, että Tomi tulee ja nostaa sen sieltä. Ei olisi ensimmäinen laite, jonka huikea tekniikkaosaamiseni olisi saastuttanut ihan käyttökelvottomaksi asti... Joten kuvien laatua on nyt pakko pahoitella, täytyy varmaan kysäistä kamerat tuntevalta pikkuveljeltäni tästä vehkeestä, notta onko tämä nyt käyttäjän vai käytettävän vika.

Joka tapauksessa, iltasella olisi tarkoitus suunnata ystäväni 22v 1kk ja 8pvä -kutsuille maistelemaan kakkua ja ehkä TÖKKÄISEMÄÄN kuoharipulloa, joten nyt jatkuu työnteko ja pihvinpaisto ;)

Karamelleja

Eilisen päivän aikana oli tarkoitus saada aikaiseksi vaikka mitä. Aamulla nostaessani läppärin kannen sain vastaani hirvittävän läjän tehtäviä ja täpötäyden sähköpostin. Mitä sitten lopulta tein? Tietenkin kahvittelin ystäväni kanssa muutaman tunnin, kipaisin Matinkylän porvarikauppakeskittymässä meikkiostoksilla ja tulin ympäripuhutuksi illalla Amarillon karkkipäiville. Herääminen tänä aamuna ei siis tapahtunut lähellekään niin aikaisin kuin olisi ehkä ollut hyödyllistä.

Eilisen rättikavalkadi oli aika perussettiä.

Päivällä kahvia keitellessä tuli tunne, ettei sen heräämisen tänä aamuna olisi välttämättä tarvinnut tapahtua ollenkaan. Kahvinkeittimeni päätti yllättää minut positiivisesti ja räkäistä sisuksiinsa tukkeutuneet kofeiinilitkut puruineen päivineen ympäri keittokomeroa ja hempeän vaaleanpunaisia yöhousujani. Seurustelin hetken tolupullon kanssa ja päätin kuljettaa luuni huoltoasemalle tervehtimään iltavuorossa kärsivää pikkuveljeäni ja jonkun muun keittämää kahvikupposta.

Loppuillan kulutinkin tienaamisen parissa. Koristelin työpisteeni kynttilöin ja annoin rhinoceroksen laulaa - ah etätyön ihanuuksia!

Kestävän kehityksen asialla

Kevätuupumuksen keskellä paras mahdollinen uutinen koulusta saatavaksi on etätehtävät. Meneillään olevan kierrätyskalustekurssin puitteissa tehtävät koskivat mitäkäs muutaan kuin kierrätystä, ja erityisesti puusepänalalla.

Varsinkin huonekalujen ollessa kysymyksessä kierrätys on minulle hyvinkin ajankohtainen aihe, eikä vähiten siksi, että sisustaisin koko asuntoni antiikilla jos olisin siihen taloudellisesti kykenevä. Jaanpas teidän kanssanne nyt pienen valikoiman kauneimpia aarteitani ja samalla malliesimerkkejä ekologisista ja tyylikkäistä huonekaluista!

Etualalla ehdottomasti rakkain huonekaluni. Antiikkiarkku koristi äitini olohuonetta vuosien ajan, kunnes sai väistyä viiniarkun tieltä ja siirtyi minun omistukseeni.  Arkun tarkkaa ikää en tiedä, mutta pintakäsittelykerroksia se on läpikäynyt useamman... Valkoinen prinsessasohva on käytettynä ostettu, vesivahingon uhreiksi joutuneet edelliset omistajat myivät sen naurettavaan 40 euron hintaan.

Toinen antiikkiaarteeni: kokovartalopeili.

Työtuolini löytyi tuttujen navetan vintiltä.

K-Raudan karun näköiset varastohyllyt on askarreltu päällekäin ja petsattu.

Lehden kansilehti 40- ja 50-lukujen taitteesta.

Tällä on kaverikin, jäänyt pois kuvasta syystä X :D

Huonekalujen ja koriste-esineiden tuunaaminen on helppoa ja hauskaa. Puusepän koulutusta siihen ei tarvitse, ripaus mielikuvitusta ja sorminäppäryyttä riittää. Lähestulkoon jokaisessa kirpparinnurkassa kököttävässä roippeessa on potentiaalia johonkin käyttö- tai näyttökelpoiseen, se täytyy vain oivaltaa. Entisöiminen on sekä luonto- että lompakkoystävällistä. Tulen jakamaan kanssanne ideat joita nuppiini tästedes juolahtaa, toivottavasti saisin jonkun muunkin innostumaan tästä pienimuotoisesta ekoilusta :)

Haaveilin jo vuosia sitten omasta autosta ja omasta asunnosta, tarkemmin omasta Corollasta ja omasta luukusta keskellä sitä pelättyä ja paheksuttua Suvelaa. En vielä viisi vuotta sitten täysi-ikäistyttyäni tiennyt, että kumpikin haave kävisi toteen, joskaan nyt ei aivan kuten villeimmissä unelmissani. Haavekuviini Corollasta ei kuulunut hailakka taivaansininen maalipinta, eikä nimeni kirjautunut unelma-asuntoni vuokrasopimukseen vasta vuosien etsimisen ja seikkailun jälkeen. Nyt kuitenkin olen ainakin toistaiseksi asettunut ja tuntuu siltä, että tässä on hyvä pysyä ainakin jonkun aikaa.

Minä. Ja tällaiset kaula-aukot eivät tässä blogissa sitten toistu.

22 vuodessa olen saavuttanut ja jättänyt saavuttamatta. Kulutan koulunpenkkiä edelleen, joskin tällä kertaa olen hyvin vakaasti päättänyt, että puolentoista vuoden päästä näitä näppäimiä kuluttaa uunituore puuartesaani. Tai no, näiden nimenomaisten näppäinten seuraajia ehkä.

Oma tyylini on ollut kadoksissa vuodesta 1989. Etsin sitä edelleen. Rakastan vaatteita, koruja ja erityisesti kenkiä, mutta viikottaisia H&M-hamstrauksia halajavien kannattaa vaihtaa osoitetta. Korkea vuokra ja vanhuuttaan vittuileva teini-ikäinen japanilaisromuni pitävät huolen siitä, että ylimääräistä rahaa on harvoin edes kaksinumeroista lukua, joten suosin kirppareilla pörräilyä ja noin muutenkin vanhan löytämistä uudelleen.

Vanhuuttaan vittuileva teini-ikäinen japanilaisromu.

Vietin puolisentoista vuotta elämästäni ammattikoulussa autolinjalla. Tuo aika muutti elämääni paljon, hyvässä ja pahassa. Autokärpänen minua kuitenkin puri jo pienenä, eikä tästä taudista taida olla parannusta. Lapseni, lemmikkini ja harrastukseni on vuoden -96 Toyota Corolla, Rollaksikin kutsuttu. Minua välkymmät saattavat tästä arvatakin mistä koko blogin nimi juontaa juurensa ;)

Rollapoppii on arkea ja juhlaa, löytöjä ja keksintöjä, vinkkejä ja vitutusta. Suvelan öistä löytynee yksi jos toinenkin tarina kerrottavaksi, ja jokainen huominen tuo aina lisää tullessaan. Onneksi ja ikävä kyllä.

Ensimmäisen postauksen vääntämisen vaikeus on nyt koettu, tämä tekniikan ihmelapsi suuntaa katseensa huomiselle!